Puheenvuoroni Salpauksen yhtymäkokouksessa 19.11.2024

Kirjoittaja:

Julkaistu:

Kategoria:

Tänään oli Koulutuskeskus Salpauksen yhtymäkokous, jossa pidin yhtymähallituksen puheenjohtajana avauspuheen:

Arvoisat yhtiökokousedustajat ja virkakunta!

Hyvää huomenta ja tervetuloa Koulutuskeskus Salpauksen syksyiseen yhtymäkokoukseen.

Saamme pian kuulla toimitusjohtajan ja rehtorin ajankohtaiskatsauksen ja päätösasioissa ovat painavimpina ensi vuoden talousarvio sekä tulevien vuosien taloussuunnitelma.

Ammatillisen koulutuksen taloutta haastaa maan hallituksen tekemät kovat 120 miljoonan euron leikkaukset. Leikkaukset kohdistuvat lähinnä aikuisiin, joilla on jokin aikaisempi tutkinto. Salpauksen siivu leikkauksista on noin 4 miljoonaa euroa.

Valtakunnallisesti leikkaukset ovat pakottaneet ammatillisen koulutuksen järjestäjiä todella ikäviinkin sopeutustoimiin. Täällä Salpauksessa on kuitenkin kiittäminen toimivan johdon kykyä ennakoida ja siten leikkausten vaikutukset eivät ole meille tällä haavaa niin dramaattisia kuin ne jossain toisaalla tulevat valitettavasti olemaan.

Toimintaa suunnitellessa ja sitä talouteen suhteutettaessa niin pitkällä kuin lyhyelläkin aikavälillä on oltu rohkeita, mutta samalla varovaisia ja ennakoitu rahoituksen niukkeneminen.

Tämä Salpauksessa on osattu eikä mitään äkkijarrutusta ole tarpeen tästä syystä tehdä.

Täällä Päijät-Hämeessä aikuisiin kohdistuva koulutustarjonnan nihkeytyminen on kuitenkin erittäin kielteinen asia, koska työllisyyden kohentaminen ja yritysten tarpeet vaativat usein osaamisen päivittämistä ja kehittämistä. Ihmisille pitää olla myös realistisia mahdollisuuksia kouluttautua uudelleen.

Lisäksi peruskoulusta tulevien opiskelijoiden ja oppivelvollisten määrä on aina vain vähenemään päin ikäluokkien pienentyessä, joka tarkoittaa samalla aikuisten opiskelijoiden osuuden kasvamista.

Salpauksessa on kuitenkin tähänkin jo lähdetty hakemaan ratkaisuja täsmällisemmillä koulutuksilla ja tutkinnonosilla. Myös hyvän yhteistyön merkitys vuodenvaihteessa käynnistyvien uudistuneiden työllisyyspalveluiden kanssa korostuu.

Vaikka taloutta haastetaan on Salpauksessa tehty erittäin hyvää työtä. Siitä kiitos kuuluu koko henkilöstölle johdosta opetushenkilöstöön ja tukipalveluiden työntekijöihin. Täällä tehdään todella tärkeää ja merkityksellistä työtä oppimisen eteen ja koko maakunnan hyväksi.

Vastaa